skip to Main Content

Uskalla Yrittää -finaalin tapahtumat on peruttu koronaviruksen vuoksi

Haikein mielin joudumme ilmoittamaan, että Uskalla Yrittää -finaalin tapahtumat joudutaan peruuttamaan koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi. Eilisen hallituksen antaman linjauksen myötä, kaikki yli 500 ihmisen yleisötapahtumat tulee peruuttaa viruksen leviämisen estämiseksi. Uskalla Yrittää -finaali täyttää rajoituksen mukaiset tapahtuman mittasuhteet. Finaalin perumisella haluamme varmistua siitä, että kaikki asianomaiset pysyvät terveenä.

Olemme päättäneet järjestää finaalin online-kilpailuna. Kartoitamme tällä hetkellä parhaita mahdollisia tapoja tuoda nuorten osaaminen esiin verkossa sekä selvitämme järjestettäviä palkintokategorioita. Tavoitteena on saada NY-yrittäjille paras mahdollinen kilpailukokemus. Tiedotamme lisää korvaavasta kilpailusta ja siihen ilmoittautumisesta maanantaina 16.3.2020.

Kaikkiin finalisteihin ja heidän ohjaaviin opettajiinsa on oltu asian tiimoilta yhteydessä myös sähköpostitse. Pahoittelemme tapahtuman peruuntumisesta aiheutunutta harmia. Onneksi finaali päästään kuitenkin järjestämään verkossa, joten saamme tänäkin vuonna juhlistaa vuoden parhaita NY-yrityksiä.

Ystävällisin terveisin,
Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen ja koko NY-tiimi

Lisätietoja antaa operatiivinen johtaja Eemeli Alanne. [email protected]

Back To Top